keskiviikko, 4. lokakuu 2006

Sosiaalija terveyslautakunta 27.9.2006

Lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja valtuustolle vuoden 2007 budjettiin noin 10 miljoonan euron ylitystä, jotta saadaan sosiaali- ja terveyspalvelut turvattua 2005 vuoden tasolle. Ostopalvelujen tarve on lisääntynyt, mikä johtuu subjektiivisten oikeuksien piirissä olevien asiakkaiden määrän lisääntymisestä. Lisäksi erikoissairaanhoidon kustannusten lisääntyminen johtuu KYSissä jatkohoittopaikkaa odottavien asiakkaiden määrärästä, josta koko ajan kertyy kustannuksia kaupungille. Myös Ikäimmeisten strategiaan sisällytetty Kuvake- hanke edellyttää lisämäärärahan tarvetta. Lautakunta on ollut yksimielinen sen suhteen, että hyvin alkanut vanhusten hoidon kehittämishanke on vietävä systemaattisesti loppuun. Onhan asiaan jo nyt käytetty paljon rahaa sekä osaamistakin asiassa alettu kehittää.

Kokonaisuutena Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on onnistunut pitämään menokehityksen vain 2, 4% kasvussa, mikä on valtakunnallisessa vertailussa matala ja budjettikuri on ollut tiukka. Kuitenkin koko ajan on huomioitava ikääntyvän väestön avuntarpeen kasvu. Jos palvelut jäädytetään rahallisesti nykyiselle tasolle, tarkoittaa se luonnollisestikin sitä, että osa ihmisistä jää ilman tarvitsemaansa tukea.

maanantai, 25. syyskuu 2006

Tiedotus

Tässä blogissa tullaan lähiaikoina käynnistämään yhteiskunnallinen päiväkirja eli blogi. Erityisesti pohdistellaan Kuopion sosiaali-ja terveyslautakunnassa esillä olevia asioita.